TerhiMustakangas Politiikkaa arjen äänellä

Jatko-opinnot

Kiitos välivuodesta päättäjät

 

Tämän nykyisen hakusysteemin ongelma on poliittisissa päättäjissä, jotka käsittämättömässä typeryydessään tekivät päätöksen lähteä rajoittamaan opiskelumahdolisuuksia suosimalla pääsykoetta.

Poliittinen eliitti ei tunnista nuorien selviytymistaistelua!

Pitkän taantuman seurauksena poliitikotkin ovat aika ajoin herätelleet keskustelua pojista, jotka ovat syrjäytyneitä.

Heistä saatetaan puhua koulupudokkaina, luusereina tai haluttomina etsimään itselleen työtä tai koulutuspaikkaa. Kaikille koulutuspaikka ei kuitenkaan mahdollistu, vaikka sitä hakisivatkin.

Vuoden 2014 tilaston mukaan, 15-24 vuotiaista nuorista 64.000, eli 10 % koko ikäryhmästä, ei ollut koulutuksessa, työssä eikä armeijassa.

Nimetään ylioppilastutkinto uudelleen

Opetusministeriön työryhmän esitys ylioppilastutkinnon tehokkaampaa hyödyntämistä varten oli lausuntokierroksella tammikuun puoleen väliin saakka. Uudistuksen tarkoituksena on sujuvoittaa toisen asteen ja korkeakoulujen nivelvaihetta, jotta nuoret pääsisivät sujuvasti kiinni jatko-opintoihin.

Esimerkiksi vastavalmistuneista ylioppilaista vain noin joka kolmas aloittaa opintonsa valmistumisen jälkeen syksyllä. Uudistus vastaa siis todellisiin haasteisiin.

 

Läksytön lukio on opiskelijoille riski

Huomasin vasta nyt, että Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä on käyty keskustelua rajuista lukiouudistuksista, joita aiotaan toimeenpanna vuoden kuluttua kaikissa lukioissa. Pilottiprojektina on Espoon Kauklahden ei-niin-korkean-sisäänpääsyrajan lukiossa käytetty jo tänä vuonna läksyttömyyttä ja "ilmiöpainotteista oppimista". Sillisalaatista, joka koostuu tämän Helsingin Sanomien myöhemmän artikkelin mukaan mm.

Nuorille tukea opintopoluille ja uskoa unelmiin

Kovin surullisena kuuntelin erään nuoren ajatuksia siitä, ettei saa yläkoulun jälkeen opiskelupaikkaa. Keskiarvo on kuulemma nyt niin huono, ettei sitä ennätä nostaa tarpeeksi, jotta sillä pääsisi jatko-opintoihin. Kymppiluokka ei kiinnostaisi, ja mielellään haluaisi jäädä Oulun seudulle.

Tuntuu pahalta, jos nuori luovuttaa tai joutuu luovuttamaan jo etukäteen tulevaisuutensa suhteen. Jokaisella nuorella pitäisi saada olla unelmia. Nuorilla pitäisi olla usko siihen, että unelmat voivat toteutua, jos niiden eteen tekee riittävästi töitä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä